Voi voi, muistatte varmaan, että tuossa taannoin kerroin eläväni pakastimen antimilla tämän syksyn. No, ei siinä sitten niin käynyt. Nimittäin pakastimeni hajosi. Näin ollen sinne meni sitten pari kassillista hyvää ruokaa ihan hukkaan. Harmittaa aika vietävästi, kun taloudellinen tilanne on mikä on. No, puolukat ja mustikat sain vielä pelastettua ja keittelin niistä mehua ja hilloa. Semmosta.
Mutta koitan nyt tsemppautua täällä blogin puolella. Onhan se meinaan syötävä aina välillä. Ja joskus kai voisi niistäin, jottain kirjuutella kyllä.
Heipparallaa!
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
Voimaa tyrnistä
Kävin keräämässä ystäväni pihalta vähän tyrniä. Aika helvetillistä hommaa, sanon minä, se kerääminen. No, pari rasiaa sitä kuitenkin jaksoin kerätä ja tänään sitten tartuin toimeen, tai tyrniin.
Tyrnihän on aivan mahtava marja. Täynnä vitamiineja. Muistaakseni on niin, että D-vitamiini taitaa olla ainoita vitamiineja, jota tyrnimarjassa ei olekaan. On antioksidanttia ja flavonoideja. Ihan kaikkee, oikeeta superfoodia siis. Terveysvaikutuksia pitäis olla vaikka sun mitä. Suoliston hyvinvointiin vaikuttaa tyrni ja sanotaanpa, että kolesteroliarvoihinkin pitäisi tyrnillä olla positiivinen vaikutus.
Jaa, että mitäkö tehdään sille kuori-siemenmäskille? Sille, missä ne kaikki vitamiinit on? No, senhän vois tietysti syödä esimerkiksi jogurtin seassa. Tai sitten voi lisätä sen leipätaikinaan. Vaikka teeleipiin, kuten minä tällä kertaa tein.
Tyrnihän on aivan mahtava marja. Täynnä vitamiineja. Muistaakseni on niin, että D-vitamiini taitaa olla ainoita vitamiineja, jota tyrnimarjassa ei olekaan. On antioksidanttia ja flavonoideja. Ihan kaikkee, oikeeta superfoodia siis. Terveysvaikutuksia pitäis olla vaikka sun mitä. Suoliston hyvinvointiin vaikuttaa tyrni ja sanotaanpa, että kolesteroliarvoihinkin pitäisi tyrnillä olla positiivinen vaikutus.
Tyrnikiisseli
200 g pakastettua tyrnimarjaa
8 dl vettä
2 dl sokeria (vähempikin riittää, mutta minä halusin makeaa)
3 rkl perunajauhoa (+ ½ dl vettä)
2 tl vaniljasokeria
Keitä tyrnimarjoja vedessä 15-20 minuuttia. Siivilöi liemi ja paseeraa marjat siivilän läpi niin, että kaikki mahdollinen mehu erottuu liemeen. Säästä kuori-siemenmäski myöhempää käyttöä varten.
Kaada liemi takaisin kattilaan, lisää sokeri ja kiehauta. Ota kattila pois levyltä. Sekoita perunajauho vesitilkkaan ja lisää seos ohuena nauhana nesteeseen. Nosta kattila levylle ja anna kiisselin saostua ja pulpahtaa. Älä keitä.
Lisää vaniljasokeri.
Kaada kiisseli tarjoiluastiaan. Ripottele päälle sokeria, ettei kiisseli kuoretu.
Nauti hyvin jäähtyneenä esimerkiksi maustamattoman jogurtin, myslin tai vaikkapa puuron kanssa.
Jaa, että mitäkö tehdään sille kuori-siemenmäskille? Sille, missä ne kaikki vitamiinit on? No, senhän vois tietysti syödä esimerkiksi jogurtin seassa. Tai sitten voi lisätä sen leipätaikinaan. Vaikka teeleipiin, kuten minä tällä kertaa tein.
Tyrniset juustoteeleivät
(8 leipästä)
2 ½ dl maitoa
50 g margariinia
2 ½ dl kaurahiutaleita
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl grahamjauhoja
2 ½ tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl juustoraastetta
½ dl tyrnimäskiä (tyrnin kuoret ja siemenet)
Sekoita sulatettu rasva ja maito kulhossa. Lisää kaurahiutaleet ja anna turvota hetki. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita nopeasti.
Nostele pellille leivinpaperin päälle kökköjä (8 kpl) ja läpyttele jauhojen avulla käsin littanoiksi.
Paista 250 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
![]() |
| Paistovärin (pohja) tulis olla tämmöinen |
Tunnisteet:
helppo,
jälkiruoka,
kaikki onnistuu,
kiisseli,
leipä,
nopea,
syksy,
teeleipä,
tyrni,
vitamiinit
maanantai 8. elokuuta 2016
Ruokaa pakkasesta
No nyt sitä ollaan sitten taas kotosalla. Kovasti on tänä päivänä jo huhkittu. Seiskan pintaan aamulla varhain siis saavuin kotiin. Imurin varteenhan sitä täytyi ensimmäisenä tarttua ja piti pestä lattiatkin, että viitti laittaa puhtaat matot lattialle. Kaupassa kävin myös hakemassa vähän pientä täyttöä kaappeihin.
Mutta niin, mitäpä kaikkea löysinkään, kun sukelsin pakastimiini ja pengoin niiden sisällöt ihan kokonaan? Näyttäisi nyt siltä, että elän jo olemassa olevilla pakasteillani monta viikkoa. Pakastin sisälsi muunmuassa:
- kasvissosekeittoa (3 annosta)
- tonnikalalasagnettea (3 annosta)
- punajuuri-kikhernepihvejä (4 annosta)
- broilerifileitä (4 kpl)
- lohikeittoa (2 annosta)
- pinaattikeittoa (1 annos)
- muikkuja (1 annos)
- nakkeja (½ pkt/ 6 kpl)
- ruisleipää, itsepaistettua (1 ½ limppua)
- erilaisia perunoita (valkosipuli-, lohko- ja röstiperunoita)
- pakastepinaattipussi
- herne-maissi-paprikapussi
- puolukoita (n. 5 litraa)
- mustikoita (n. 3 litraa)
- mansikoita, soseena ja pilkottuina (5 kg)
- vadelmia (1 ½ litraa)
- punaviinimarjoja (2 litraa)
ja oli siellä herkkujakin:
- sitruunamuffineja (6 kpl)
- pullaa (2 pitkoa)
- jäätelöä ( 1 ½ litraa)
- kahvikakkua (1/4 kakku)
Jotain heitin poiskin. Isomman pakastimen perille oli jäätynyt jotain epäilyttävän näköisiä rasioita. Tiiä, kuinka kauan ne siellä olivat olleet, joten päädyin viskaamaan ne pois. Lähempi tutkiskelu osoitti ne kinkkukiusaukseksi. Ja yksi ikivanha ½ l minigrippussillinen soijarouhe-hernekeittoa. Muistelin, että se oli pahaa ja koska se on siellä iäisyyden ollu, niin on varmaan muuttunut maku entistä hirveämmäksi. Heitin siis senkin pois.
Tänään ostin S-marketista paketillisen seitiä ja paketin nauta-sikajauhelihaa (halvennuksesta, - 30%) täydentämään pakastinta. Kauppakassiin sujahti myös:
- avomaankurkkua
- tomaattia
- perunaa
- sipulia
- valkosipulia
- porkkanapussi
- pieni köntsä kermajuustoa (kyllä, sorruin!)
- kalkkunaleikettä leivälle
- nuudeleita
- sokeria
- raejuustoa
- kermaviili
- maitorahkaa
- maitoa
(- pesu- ja puhdistusaineita sekä vessapaperia)
Ruokakassi (pesuaineineen) maksoi noin 32 euroa. Tällä ruokamäärällä pärjään tosin pitkälti ensi viikkoon (koska pakastimen antimet ja ilmainen koululounas).
Ja mitä tänään sitten on ruokalistalla?
Lounaaksi paistoin uunikalaa ja keitin perunoita sekä napostelin porkkanaraastetta, tomaatin ja pätkän kurkkua. Siitä jäi vielä päivälliseksikin yksi annos (arvioin vatsan vedon ihan väärin). Iltapalalle pyöräytin sämpylöitä (puolet porkkanaisia) ja herukkavispipuuron. Sämpylöitä tuli joku vajaa 30 kpl eli pakastimeen menee (jos vaan saan vielä johonkin mahtumaan) ja otan sieltä sitten tarvittaessa. Puuroa riittää kyllä useammalle päivälle myös.
Kuiva-ainekaappini sisältö näyttää myös aika hyvältä tällä hetkellä eli ihan hetkeen ei tarvii sinne mitään ostella. Korkeintaan ruisjauhoja täytyy jossain välissä kipaista, että voi leipää paistaa (mutta jos ensin söisi nuo vanhat ruikkarit pakastimesta kuitenkin).
Näillä siis mennään. Päivittelen tänne syksyn aikana köyhän opiskelijan (eläkeläisen) ruokaelämää. Ja kyllä, niitä reseptejäkin tulee taas ja kuvia, kunhan kokkailen jotain muutakin kuin sulattelen pakastimesta annoksia :D
Mutta niin, mitäpä kaikkea löysinkään, kun sukelsin pakastimiini ja pengoin niiden sisällöt ihan kokonaan? Näyttäisi nyt siltä, että elän jo olemassa olevilla pakasteillani monta viikkoa. Pakastin sisälsi muunmuassa:
- kasvissosekeittoa (3 annosta)
- tonnikalalasagnettea (3 annosta)
- punajuuri-kikhernepihvejä (4 annosta)
- broilerifileitä (4 kpl)
- lohikeittoa (2 annosta)
- pinaattikeittoa (1 annos)
- muikkuja (1 annos)
- nakkeja (½ pkt/ 6 kpl)
- ruisleipää, itsepaistettua (1 ½ limppua)
- erilaisia perunoita (valkosipuli-, lohko- ja röstiperunoita)
- pakastepinaattipussi
- herne-maissi-paprikapussi
- puolukoita (n. 5 litraa)
- mustikoita (n. 3 litraa)
- mansikoita, soseena ja pilkottuina (5 kg)
- vadelmia (1 ½ litraa)
- punaviinimarjoja (2 litraa)
ja oli siellä herkkujakin:
- sitruunamuffineja (6 kpl)
- pullaa (2 pitkoa)
- jäätelöä ( 1 ½ litraa)
- kahvikakkua (1/4 kakku)
Jotain heitin poiskin. Isomman pakastimen perille oli jäätynyt jotain epäilyttävän näköisiä rasioita. Tiiä, kuinka kauan ne siellä olivat olleet, joten päädyin viskaamaan ne pois. Lähempi tutkiskelu osoitti ne kinkkukiusaukseksi. Ja yksi ikivanha ½ l minigrippussillinen soijarouhe-hernekeittoa. Muistelin, että se oli pahaa ja koska se on siellä iäisyyden ollu, niin on varmaan muuttunut maku entistä hirveämmäksi. Heitin siis senkin pois.
Tänään ostin S-marketista paketillisen seitiä ja paketin nauta-sikajauhelihaa (halvennuksesta, - 30%) täydentämään pakastinta. Kauppakassiin sujahti myös:
- avomaankurkkua
- tomaattia
- perunaa
- sipulia
- valkosipulia
- porkkanapussi
- pieni köntsä kermajuustoa (kyllä, sorruin!)
- kalkkunaleikettä leivälle
- nuudeleita
- sokeria
- raejuustoa
- kermaviili
- maitorahkaa
- maitoa
(- pesu- ja puhdistusaineita sekä vessapaperia)
Ruokakassi (pesuaineineen) maksoi noin 32 euroa. Tällä ruokamäärällä pärjään tosin pitkälti ensi viikkoon (koska pakastimen antimet ja ilmainen koululounas).
Ja mitä tänään sitten on ruokalistalla?
Lounaaksi paistoin uunikalaa ja keitin perunoita sekä napostelin porkkanaraastetta, tomaatin ja pätkän kurkkua. Siitä jäi vielä päivälliseksikin yksi annos (arvioin vatsan vedon ihan väärin). Iltapalalle pyöräytin sämpylöitä (puolet porkkanaisia) ja herukkavispipuuron. Sämpylöitä tuli joku vajaa 30 kpl eli pakastimeen menee (jos vaan saan vielä johonkin mahtumaan) ja otan sieltä sitten tarvittaessa. Puuroa riittää kyllä useammalle päivälle myös.
Kuiva-ainekaappini sisältö näyttää myös aika hyvältä tällä hetkellä eli ihan hetkeen ei tarvii sinne mitään ostella. Korkeintaan ruisjauhoja täytyy jossain välissä kipaista, että voi leipää paistaa (mutta jos ensin söisi nuo vanhat ruikkarit pakastimesta kuitenkin).
Näillä siis mennään. Päivittelen tänne syksyn aikana köyhän opiskelijan (eläkeläisen) ruokaelämää. Ja kyllä, niitä reseptejäkin tulee taas ja kuvia, kunhan kokkailen jotain muutakin kuin sulattelen pakastimesta annoksia :D
maanantai 1. elokuuta 2016
Back to school ja ruokaa opiskelijabudjetilla
Tervehdys täältä mökiltä! Kesä onkin hurahtanut lähes huomaamatta ohi, vaikka on tässä kaikenlaisia juttuja ehditty tekemään kuitenkin. Mökki on ollut lähestulkoon kotina tämän kesän, mikä onkin ollut vallan mainio juttu.
Sieni- tai marjametsään en oo kuitenkaan kovin montaa kertaa eksynyt, vaikka täällä metsän keskellä olenkin ollut. Vattuja olen vähän kerännyt pakastimeen ja mustikoita just sen verran, että piirakan oon saanu paistettua. Aika noloa kyllä. Mansikoita ostin Joensuun torilta sen 5 kiloa ja niillä pärjää sitten ehkä marraskuuhun saakka. Saattaapi olla, että äidin pakastimella joutuu jonkun kerran talven aikana käymään.
Ensi viikolla alkaa taas opiskelu ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että koti kutsuu. Ensimmäisenä aion käydä pakastimen läpi ja katsoa mitä sieltä löytyy eli kuinka pitkälle pärjään sen antimilla. Ruokaa ja leipää siellä on jonkun verran. Tarkoitus olisi karsia ruokamenot mahdollisimman pieniksi. Ai miksi? Opiskelijalla ei luonnollisestikaan ole suuret tulot, etenkään kun en terveydentilastani johtuen ole nyt kesällä ollut töissä. Rahaa ei siis ole juurikaan ruokaan käyttää. Olen tässä hiukan laskeskellut syksyn budjettia ja asumiskustannusten sekä muiden pakollisten kulujen jälkeen ruokaan ja yleiseen viihtyvyyteen jää rahaa noin 170 euroa kuukaudessa. Ei siis kovin juhlita. Tuosta summasta on varaa käyttää ruokaan noin 25 €/viikko. Ja kyllä, sillähän saa jo vaikka mitä.
Joistain asioista on PAKKO nyt luopua. Siispä esimerkiksi seuraavat asiat saavat nyt unohtua:
- tupakka! (Kesällä on mennyt noin aski/2 pv, joten aika paljon rahaa on siihen mennyt. Unohtamatta tietenkään sitä tosiasiaa, että terveyskinhän siinä menee. Siispä se röyhyyttely loppuu nyt!)
- mieliteko-ostokset (kaupassa etenkin nälkäisenä käydessä tulee helposti sorruttua kaikkeen "ylimääräiseen". Siispä suunnitelmallisuutta peliin ja kauppaan ostoslistan kanssa ja kylläisenä.)
- luksus (olen sitä mieltä, että laadusta ei pitäisi tinkiä, mutta varmasti hyvälaatuista ruokaa voi syödä vähän pienemmälläkin rahalla. Kaikesta voi säästää. Ehkei juuri sittenkään tarvitse ostaa sitä kalleinta ja hienointa merkkiä oliiviöljyä, vaan voi tehdä tuote- ja hintavertailua ennen ostopäätöstä. Ja kyllä sen suihkusaippuan saa marketistakin kosmetiikan erikoisliikkeiden sijaan.
Mihin sitten tulee kiinnittää enemmän huomiota?
- satokausi!!! (Sesongit vaihtelee ja seuraamalla kasvisten ja hedelmien luonnollista satokautta säästää valtavasti. Appelsiinia ei ehkä kannata ostaa kesällä 4 € kilohinnalla, vaan syödä niitä sitten talvella, kun kilohinta on alle 1 €. Järkeä peliin siis!)
- lihaa ei tarvitse syödä joka päivä. (On olemassa paljon erilaisia proteiinilähteitä, joita saa edullisesti. Herneet ja pavut sekä esimerkiksi soija ovat monikäyttöisiä ja ravintoarvoiltaan sekä hinnaltaan järkevämpää muonaa.)
- kalaa lisää ruokavalioon! (Kalaa on aika usein tarjouksessa marketeissa, kun vain viitsii seurata ilmoittelua. Ja pakastealtaastakin löytyy edullisesti kalaa. Ehkä siis seitiäkin voisi välillä syödä.)
- TERVEELLISTÄ RUOKAA! (Tämä on ehkä tärkein pointti. Ruoan laatuun ja terveellisyyteen sekä ennenkaikkea annoskokoihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota ihan jokaikisen ihmisen. Pienelläkin rahalla sitä saa ja kun ei sorru ylensyöntiin, pystyy välillä ehkä ostamaan sitä parempaakin tuotetta. Nyt kun tässä on vielä tämä painonpudotus haaveena, niin näihin asioihin tulee minun puuttua entistä tiukemmin.)
- tee-se-itse! (Eineksethän on ihan tosi nopeita aterian aineksia, mutta pidemmän päälle käyvät kyllä kukkaron, ja terveyden, päälle. Eikä useimmat einekset ole kyllä kovin hyvänmakuisiakaan. Joo, aivan takuulla ostan silloin tällöin maksalaatikkoa silti. Joskus saa, mutta ei päivittäin kuitenkaan. Edullisempaa ja terveellisempää on valmistaa ruokansa itse alusta asti hyvistä raaka-aineista. Tee-se-itse siis!)
Aika paljon helpottaa se tosiasia, että arkisin saan koulussa ilmaisen lounaan. Opiskelen toisen asteen koulutuksessa, joten ystävämme Kansaneläkelaitos tarjoaa yhden lämpimän aterian koulupäivän aikana. Meidän koululla ei kovin kummoinen ruoka ole, mutta kyllä sillä vatsansa täyttää.
Haaste on siis heitetty. Ruokalasku kuriin tänä lukuvuonna, niin ehkä rahaa jää pian muuhunkin. Tänne blogiin ajattelin laitella nyt sitten kuulumisia ja mahdollisesti hyviä ja edullisia ruokavinkkejä. Vinkkejä kaipaan toki minäkin, joten kommenttiboksi odottaa kuumeisesti lukijoiden ideoita.
Kivvaa kesän viimeisiä hetkiä ja iloista syksyä! Nähdään pian!
-Kiti
torstai 21. huhtikuuta 2016
Edit
Huomasin reseptejäni tutkaillessa aivan kamalan virheen. Vatruskoiden reseptiin oli lipsahtanut aivan järjetön määrä jauhoja. Toivottavasti kellekään ei ole nyt tullut kammoa vatruskoiden tekoon moisen virheen takia. Nyt resepti on korjattu ja vatruskoista pitäisi sillä tulla sellaisia kuin pitääkin.
Pahoittelut emämokasta, joka ehti sen puolisen vuotta sivulla olla!
Tehkeehän vatruskoita, minullakin on tuolla juuri tuloillaan! :)
-Kiti-
Pahoittelut emämokasta, joka ehti sen puolisen vuotta sivulla olla!
Tehkeehän vatruskoita, minullakin on tuolla juuri tuloillaan! :)
-Kiti-
tiistai 19. huhtikuuta 2016
Helppo kanakeitto
Nopea ja helppo ruoka illaksi oli hakusessa ja päässäni oli jo pitkään muhinut ajatus kanakeitosta. Siispä semmoista oli tehtävä. Haaveissa oli pehmeänmakuinen keitto, joka soljahtaisi kurkusta alas kuin samettia. Siispä tämmöinen resepti tästä muodostui. Ja hyvvää tuli!
Helppo kanakeitto
1 ½ l vettä
2 tl suolaa
1 ½ dl pitkäjyväistä riisiä
Kiehauta vesi ja keitä riisiä 10 minuuttia.
Riisien kiehuessa:
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 keltasipuli
1 pieni kesäkurpitsa
1 rkl rypsiöljyä
Suikaloi kasvikset ja paistele pannussa pienessä öljyssä, matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.
1 rkl currya
½ rkl basilikaa
½ rkl meiramia
Mausta kasvikset. Ja lisää kattilaan riisin sekaan.
600 g hunajamarinoitua broilerinsuikaletta
1 rkl rypsiöljyä
Paista broilerinsuikaleet kypsiksi pannulla pienessä öljyssä.
Lisää kasvikset ja broilerinsuikaleet veteen riisin sekaan. Anna kiehua 3 minuuttia.
1 prk (200 g) paprikatuorejuustoa (paprika-chili/paprika-sipuli tms.)
½ pss pakastemaissia
Juustoiset siemensämpylät (VL)
Tänään on ruokalistalla kanakeittoa. Sen seuraksi toki täytyy olla tuoretta sämpylää, joten sellaisia tein. Kaapin perukoilla oli siemeniä, joten siemensämpylöitä tänään syntyi.
Juustoiset siemensämpylät (VL)
(24 kpl)
½ l vähälaktoosista kevytmaitoa
1 pss (á 11 g) kuivahiivaa
1 rkl siirappia
½ rkl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl emmentaljuustoraastetta
~8 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ dl rypsiöljyä
Pinnalle: seesaminsiemeniä, vehnäjauhoa
Lämmitä maito 42-asteiseksi. Sekoita hiiva, siirappi, suola ja kaurahiutaleet sekä osa jauhoista nesteeseen. Pyöräytä sekaisin. Lisää siemenet ja suurin osa jauhoista sekä juustoraaste ja vaivaa kunnolla. Lisää öljy ja loput jauhoista niin, että taikina irtoaa kulhon reunoista ja käsistä sekä on kimmoisaa (älä tee liian kovaa taikinaa). Vaivaa muutama minuutti voimallisesti (minä käytän yleiskonetta, joten vaivaan yleensä sen 5-7 minuuttia sitkon parantamiseksi).
Kaada taikina pöydälle ja peitä muovilla (esim. halkaistu, puhdas hedelmäpussi on hyvä). Anna nousta noin 15 minuuttia.
Varaa pöydälle kostutettu talouspaperi ja kaksi kulhoa (seesaminsiemenille ja vehnäjauhoille).
Jaa taikina neljään osaan. Leivo osista tankoja ja litistä niitä hiukan. Jaa tangot mieleisen mukaisiksi paloiksi. Älä leivo enää, vaan anna palan olla neliön mallinen. Kostuta sämpylän pinta painamalla sen toinen puoli märkään paperiin ja sen jälkeen paina kostea pinta vehnäjauhoon tai seesaminsiemeniin. Aseta pellille leivinpaperin päälle.
Anna sämpylöiden nousta liinan alla noin 45 minuuttia.
Lämmitä uuni 210 asteeseen ja paista sämpylöitä 12-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Vaniljainen puolukkavispipuuro (V, VL)
Puolukkavispipuuro on yksi parhaista edullisista ruokalajeista. Puolukat ja mannasuurimot yhdessä muodostavat aivan taivaallisen liiton keskenään. Tällä kertaa heivasin mukaan aimo annoksen vaniljaa vaniljasokerin muodossa. Nautiskellaanhan tästä syksyisestä ruoasta näin kevään korvallakin.
Puuron voi nauttia maidon (lehmänmaito/kasvimaito) kanssa, jolloin se onkin ihan superhyvää, mutta menee vallan hyvin maidottakin.
Vaniljainen puolukkavispipuuro
1 l vettä
400 g puolukoita (tuoreita tai pakastettuja)
Keitä puolukoita vedessä noin 10 minuuttia.
1 ½ dl mannasuurimoita
1 dl sokeria
Vispaa puolukoiden sekaan mannasuurimot ja keitä hämmennellen 10 minuuttia. Lisää sokeri.
1 tl suolaa
3 tl vaniljasokeria
Mausta suolalla ja vaniljasokerilla.
Anna puuron jäähtyä ihan kylmäksi (tai jos ei malta odottaa ja on kauhea nälkä, niin haaleakin riittää). Vatkaa sähkövatkaimella tai yleiskoneella kuohkeaksi puuroksi. Mitä kauemmin jaksaa vatkata, sitä parempi tulee.
Puuron voi nauttia maidon (lehmänmaito/kasvimaito) kanssa, jolloin se onkin ihan superhyvää, mutta menee vallan hyvin maidottakin.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Mansikkaiset sitruunamuffinit
Kevät tulloo ja leipomuksetkin alkavat olla sen mukaisia. Keväiset sitruunamuffinit valmistuivat tänä aamuna täällä Kitin keittiössä. Olen kovasti yrittämässä pudottaa painoani (jo 20 kg on lähtenyt), joten on vähän riskialtista tämmöisiä herkkuja keittiössään puuhata. Mutta täytyyhän se aina välillä jotain tehdä. Ja nyt kun on vielä palmusunnuntaikin ja pienet virpojat (veljenlapset) ovat tulossa kylään, niin täytyyhän sitä jotain kahvileipääkin olla. Toivottavasti ne nyt sitten ehtii jäädä kahville, ettei minulle jää hirveesti yksin tuhottavaa. Jaiks.
Pursotin muffineiden päälle semmoista mansikkavaahtoa. Meaning = Flora Vispi + soseutetut mansikat + Blå Band vaniljakastikejauhe (+ aavistus tomusokeria). Kauniita tuli ja aika kivan makuisiakin.
Anna muffineiden jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrute.
Pursotin muffineiden päälle semmoista mansikkavaahtoa. Meaning = Flora Vispi + soseutetut mansikat + Blå Band vaniljakastikejauhe (+ aavistus tomusokeria). Kauniita tuli ja aika kivan makuisiakin.
Mansikkaiset sitruunamuffinit
30 pientä muffinia
100 g margariinia tai voita (käytin tummansinistä Keijua)
2 dl maitoa tai kermaa
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl vanilja-aromia
½ tl vanilja-aromia
3 rkl sitruunamehua
(sitruunankuoriraastetta)
1. Mittaa kaikki ainekset valmiiksi ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen (pienet muffinit).
2. Sulata rasva ja anna jäähtyä.
3. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vuorotellen sulan rasvan ja maidon kanssa. Kääntele varovasti esim. nuolijalla tai kädellä, ÄLÄ VATKAA!
5. Lisää vanilja-aromi ja sitruunamehu (ja sitruunankuoriraaste).
6. Kaada taikina muffinivuokiin niin, että 2/3 vuoasta täyttyy taikinalla (kohoaa aika reilusti uunissa).
7. Paista 15-17 minuuttia uunista riippuen.
Anna muffineiden jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrute.
2 dl Flora Vispiä
2 dl mansikkasosetta (jos käytät pakastemansikoita, valuta ne hyvin ennen soseutusta)
2 dl mansikkasosetta (jos käytät pakastemansikoita, valuta ne hyvin ennen soseutusta)
3 rkl Blå Band Vanhan ajan vaniljakastikeainesta
(tomusokeria maun mukaan)
1. Vatkaa Vispi napakaksi vaahdoksi.
2. Lisää mansikat ja vaniljakastikejauhe (ja tomusokeri) ja vatkaa vielä hetki. Anna tekeytyä hetki.
3. Laita vaahto pursotuspussiin, jossa iso tähtitylla ja pursota muffineiden päälle. Koristele esimerkiksi sokerihelmillä tai nonparelleilla.
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Joulun salaisuuksia: Hunajasinappi
Joo, ja täytyyhän jouluna sinappia olla. Minkäs kanssa sitä muuten kinkkua syödään? Siksipä päätyy lahjakasseihin vielä hunajaista sinappia. Tämä ihana makean ja väkevän yhdistelmä todellakin toimii, joten tätä siis oli pakko tehdä.
Hunajasinappi
3 dl sinappijauhetta
5 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
3 ½ dl juoksevaa hunajaa
2 rkl omenaviinietikkaa
1 ½ tl suolaa
Sekoita sinappijauhe, kerma, kananmunat ja hunaja kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi. Muista sekoittaa koko ajan, sillä keitos ottaa äkkiä pohjaan kiinni. Keitä, kunnes sinappi vähän saostuu. Ota pois levyltä ja lisää etikka ja suola. Purkita hyvin kuumennettuihin lasipurkkeihin ja anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa.
Sinappi säilyy oikein säilytettynä vähintään kolme viikkoa hyvänä, siis ellei sitä ole syöty ennen sitä.
Tällä ohjeella sinappia riitti jotakuinkin kolmeen kuvanmukaiseen purkkiin ja yhteen dijonsinappipurkkiin. En varmaan kauheasti valehtele, jos väitän tulevan 7-8 dl valmista sinappia.
Joulun salaisuuksia: Paholaisenhillo (V)
Aikuisten lahjat olivatkin sitten vähän helpommat keksiä. Olin jo kauan sitten miettinyt tekeväni paholaisenhilloa pitkästä aikaa ja mikäs nyt olikaan sen parempi hetki kuin joulu. Lahjakasseihin siis sisältyy nyt purnukat tätä ihanaa tulista hilloa.
Paholaisenhillo
1000 g tomaattimurskaa
1 dl vettä
2 punaista suippopaprikaa
2 keltasipulia
3 valkosipulia (niitä yksikyntisiä)
3-5 punaista chiliä
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
1 dl omenaviinietikkaa
7 dl hillosokeria
Huuhdo ja pilko paprikat ja chilit pieneksi kuutioksi. Kuori sipulit ja kuutio nekin hienoksi. Laita kattilaan yhdessä tomaattimurskan, mausteiden ja veden kanssa. Keitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Keitoksen kiehuessa kuumenna lasipurkit uunissa (laita purkit kylmään uuniin, lämmitä uuni 100 asteeseen ja anna purkkien olla noin 15 minuuttia uunissa) ja kiehauta kannet kattilassa. Purkkien täytyy olla kuumia hilloa purkittaessa ehkäistäkseen homeen syntymisen ja hillon pilaantumisen säilytyksen aikana.
Lisää omenaviinietikka ja hillosokeri keitokseen ja kiehauta vielä kerran. Purkita hillo kuumana ja anna purkkien jäähtyä hyvin. Säilytä jääkaapissa.
Tällä ohjeella tulee noin kolme 500 ml vetoista purnukkaa.
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Joulun salaisuuksia: Mansikkamarmeladimakeiset (V)
Mietin kuumeisesti, mitä kullekin perheenjäsenelle hankkisin, mutta kun en keksinyt oikein mitään. Parastahan on, kun tekee lahjan itse. Eikö vaan? Veljenlapset tuottivat vähän hankaluuksia keksiessäni heille sopivaa ruokalahjaa. Päädyin sitten näihin marmeladimakeisiin ja cookies in a jar-purnukoihin.
En ollut koskaan ennen marmeladia valmistanut, joten tässä oltiin vähän niin kuin vierailla vesillä, mutta hyvinhän se sujui. Voisinpa jopa sanoa, että heleppoa ku heinänteko. Agar-agarin ostin apteekista. Jostakin muualta ois voinu saada aika paljon edullisemmin. 30 g pussi maksoi hippasen yli 8 euroa. Luontaistuotekaupoista luulisin tätä saavan.
Tämä ohjehan on täysin vegaaninen, sillä agar-agar on levästä.
Mansikkamarmeladit
5 dl mansikkamehua
15 g agar-agarjauhetta
500 g sokeria
1,5 dl mansikkasosetta
1 tl sitruunahappoa
punaista elintarvikeväriä
Sokerointiin:
Sirosokeria
Laita mehu, agar-agar ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pienellä lämmöllä, koko ajan sekoittaen noin 5 minuuttia. Jäähdytä.
Soseuta mansikoita sauvasekoittimella, ellei sinulla jo valmista sosetta ole. Itse käytin pakastemansikoita. Lisää sose ja sitruunahappo jäähtyneeseen liemeen ja sekoita tasaiseksi,
Kaada liemi laakealle, reunalliselle, tuorekelmulla vuoratulle vadille. Suorakulmainen on paras, koko noin 25x40 cm. Anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja nosta sitten muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
Ota hyytyneestä massasta esimerkiksi pienellä muotilla palasia tai leikkaa levy kuutioiksi. Laita namut leivinpaperin päälle kuivumaan. Anna kuivua 1-2 vuorokautta, välillä käännellen namuja, että ne kuivuvat joka puolelta. Minulla riitti 1 vuorokausi.
Sokeroi Sirosokerilla. Jos namut eivät ole kuivuneet tarpeeksi sulaa sokeri niiden pinnalle.
Säilytä ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä suojassa kosteudelta.
Tunnisteet:
herkut,
joulu,
makeat,
makeiset,
ruokalahja,
vegaaninen
Joulun salaisuuksia: Cookies in a jar
Tämän joulun juttu on DIY-lahjat. Tai ainakin minulla on. Toinen veljenlasten saamista lahjoista on keksipurkki (toisesta sitten seuraavassa postauksessa). Ei, ei semmoinen, jossa olisi valmiita keksejä, vaan semmoinen, jossa on keksiainekset valmiina sekoituksena. Ei sitten oo lahjan saajalla kuin heittää voita ja munaa peliin ja paistaa ne pikkuleivät.
Tämähän on ikivanha keksintö, blogit ovat pursuneet näitä jo vuosia. Silti toimiva ja aina ajanmukainen lahjaidea. Ja mikäpäs sen kivempaa olisikaan, kun pääsee itse vaikuttamaan lahjan lopputulokseen. Uskoisin muksujen tykkäävän tästä jutusta.
Tämähän on ikivanha keksintö, blogit ovat pursuneet näitä jo vuosia. Silti toimiva ja aina ajanmukainen lahjaidea. Ja mikäpäs sen kivempaa olisikaan, kun pääsee itse vaikuttamaan lahjan lopputulokseen. Uskoisin muksujen tykkäävän tästä jutusta.
Suklaa-pähkinäkeksit
240 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
90 g valkosuklaata rouhittuna
110 g sokeria
150 g fariinisokeria
90 g ranskanpastilleja
hasselpähkinärouhetta
1 l lasipurkki
Lado ainekset kerroksittain purkkiin. Painele kerrokset tiiviiksi, että kestävät nätissä järjestyksessä.
Koristele kauniisti ja liitä mukaan kortti (tai etiketti), johon kirjoitat valmistusohjeen lahjan saajalle:
Vaahdota 150 g pehmeää voita. Lisää 1 kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Lisää koko purkin sisältö ja sekoita tasaiseksi. Nostele tai pyöritä taikinasta palloja pellille leivinpaperin päälle ja paista 190 asteessa 13-15 minuuttia.
Versio 2: Karpalo-suklaakeksit
Tee muuten samalla lailla kuin pähkinäversiokin, mutta vaihda ranskanpastillien tilalle kuivattuja karpaloita (niitä ei tarvitse ihan noin paljoa). Käytä suklaana valkosuklaan lisäksi tummaa suklaata. Hasselpähkinärouheen tilalle voit vaihtaa mantelirouheen.
Tunnisteet:
helppo,
leivonta,
makeat,
pikkuleivät,
ruokalahja
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Juustoinen kukkakaalikeitto
Tulin vanhempieni luo, sillä olen pitkällä sairauslomalla eikä minulla ollut mitään muutakaan tekemistä. Täällä sitten rupesin katselemaan jääkaapin sisältöä laittaakseni vanhemmilleni jotain sapuskaa, kun tulevat töistä. Jääkaapissa ei ollut juuri mitään, mutta silti niin paljon siellä kuitenkin oli. Iso kukkakaali, paketti Koskenlaskijaa, valkosipulia ja sipulia. A'vot, niistähän saa oikein kunnon sopan aikaiseksi.
Tämmöisenä sateisena ja pimeänä syyspäivänä lämmin keitto on mitä parahinta ruokaa. Siihen kun vielä laittaa kylkeen kauraleipää, niin aijai, nannaa on. Olen tänä syksynä ollut tosi huono laittamaan ruokaa tai leipomaan. Ei oo ollu oikein ruokahalua sairauden takia eikä sitä myöten minkäänlaista motivaatiota laittaa ruokaakaan.
Olen tämän syksyn aikana hoikistunut noin kymmenen kilon verran eli noin kaksikymmentä voipakettia on minusta sulanut pois. Ihan vain kiinnittämällä huomiota siihen, mitä suuhuni laitan. Tämä mielessä tein nyt tämän juustoisen kukkakaalikeiton. Ei sitä aina voi syödä terveellisesti, eihän?
Pahoittelen, että kuvamateriaali jää tältä erää ottamatta. Sillä puhelimen kamera ei suostu yhteistyöhön eikä ole muutakaan kameraa nyt käytettävissä. Voitte varmaan kuitenkin kuvitella valkoisen, samettisen pehmeän ja ennen kaikkea juustoisen keiton.
Tämmöisenä sateisena ja pimeänä syyspäivänä lämmin keitto on mitä parahinta ruokaa. Siihen kun vielä laittaa kylkeen kauraleipää, niin aijai, nannaa on. Olen tänä syksynä ollut tosi huono laittamaan ruokaa tai leipomaan. Ei oo ollu oikein ruokahalua sairauden takia eikä sitä myöten minkäänlaista motivaatiota laittaa ruokaakaan.
Olen tämän syksyn aikana hoikistunut noin kymmenen kilon verran eli noin kaksikymmentä voipakettia on minusta sulanut pois. Ihan vain kiinnittämällä huomiota siihen, mitä suuhuni laitan. Tämä mielessä tein nyt tämän juustoisen kukkakaalikeiton. Ei sitä aina voi syödä terveellisesti, eihän?
Pahoittelen, että kuvamateriaali jää tältä erää ottamatta. Sillä puhelimen kamera ei suostu yhteistyöhön eikä ole muutakaan kameraa nyt käytettävissä. Voitte varmaan kuitenkin kuvitella valkoisen, samettisen pehmeän ja ennen kaikkea juustoisen keiton.
Juustoinen kukkakaalikeitto
700 g kukkakaalia
1 sipuli
3 isoa kynttä valkosipulia
4 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 pkt Koskenlaskijaa
iso loraus ruoka- tai kuohukermaa
Silppua sipuli ja valkosipuli ja viskaa ne kuullottumaan kattilan pohjalle hetkeksi. Luonnollisesti käytin tässä öljyä apuna. Huuhdo ja paloittele kukkakaali pienemmiksi paloiksi ja heitä vielä nekin kattilaan. Kuullottele hetki.
Lisää vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä kukkakaalit kypsiksi. Kuutioi Koskenlaskija ja laita ne kukkakaalien sekaan sulamaan. Soseuta sauvasekoittimella. Vielä loraus kermaa, kuumennus ja soppa on valmis.
Enjoy.
perjantai 16. lokakuuta 2015
Ananaskeikauskakku
Äidille on tänä iltana tulossa vieraita viikonlopuksi. Siksipä hän pyysikin minua tekemään kahvileivät, kun kerran täällä vanhempieni luona syyslomaa olen viettämässä. Eilen paistoin pullaa. Voi pojat, että paistoinkin. Tiikeripullaa ja kanelitäytepullaa. Mutta ei niistä sen enempää.
Mietittiin äidin kanssa jotain mehevää ja helppoa leivonnaista kahvileiväksi. Minä ehdotin keikauskakkua ja se oli äidinkin mieleen. Täytteeksi valikoituivat ananakset ja kirsikat, sillä ne ovat edullisia ja kauniita käyttää.
Keikauskakku siis tavallaan kootaan kakkuvuokaan nurinpäin. Päällikerros pohjalle ja taikina päälle. Paistoin jälkeen kakku keikautetaan ympäri ja pohjalle asetellut hedelmät näkyvät kauniisti kakun päällä. Eikä tämä ole edes vaikeaa.
Uunin kanssa oli vähän ongelmia, koska sen luukku fuskaa aika reilusti ja leivonnaisten ja ruoan kypsyminen on siinä aika epätasaista. Kakku kuitenkin kypsyi, ajallaan.
Kakku on mehevää ja varmasti makoisaa. Kauniskin vielä. Kakun voi hyvin tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä, sillä se vain mehevöityy odottaessaan. Jos siis malttaa odotella seuraavaan päivään. Kakun kylkeen voi helposti vatkata kermavaahdon tai vaniljakastikkeen. Jäätelökin on kakun kanssa hyvää. Tai sitten voi herkutella sen ihan pelkilteen viimeistä murua myöten.
Mietittiin äidin kanssa jotain mehevää ja helppoa leivonnaista kahvileiväksi. Minä ehdotin keikauskakkua ja se oli äidinkin mieleen. Täytteeksi valikoituivat ananakset ja kirsikat, sillä ne ovat edullisia ja kauniita käyttää.
Keikauskakku siis tavallaan kootaan kakkuvuokaan nurinpäin. Päällikerros pohjalle ja taikina päälle. Paistoin jälkeen kakku keikautetaan ympäri ja pohjalle asetellut hedelmät näkyvät kauniisti kakun päällä. Eikä tämä ole edes vaikeaa.
Uunin kanssa oli vähän ongelmia, koska sen luukku fuskaa aika reilusti ja leivonnaisten ja ruoan kypsyminen on siinä aika epätasaista. Kakku kuitenkin kypsyi, ajallaan.
Ananaskeikauskakku
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle tai käytä mieluummin ihan perinteistä kakkuvuokaa. Irtopohjavuokaa käytettäessä kannattaa ottaa huomioon, että voi-sokeriseos saattaa valua sieltä pohjan ja reunojen välistä ulos. Voitele vuoan reunat.
50 g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
Sulata voi ja sekoita fariinisokeri siihen. Kaada vuoan pohjalle ja levitä tasaisesti.
1 tlk ananasviipaleita
säilykekirsikoita
saksanpähkinärouhetta
Valuta ananakset ja kirsikat. Ota ananaksen säilykeliemi talteen. Asettele ananakset kauniisti vuoan pohjalle ja laita hyvin valutetut kirsikat rengaiden sisään ja väleihin. Käytä luovuutta. Ripottele vielä saksanpähkinärouhetta päälle. Tämä on siis kakun yläpuoli, kun kakku kypsänä keikautetaan ympäri.
Valmista taikina.
3 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl ananasmehua
150 g sulatettua voita tai margariinia
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi niin, että vaahdon pinnalle jää lusikalla valuttaessa hetkeksi kuvio. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan vuorotellen ananasmehun ja rasvan kanssa. Älä vatkaa enää tässä vaiheessa, vaan nostele taikinaa esimerkiksi nuolijalla. Sekoita hyvin niin, että taikina on tasainen ja kaikki aineet ovat varmasti sekaisin.
Vinkki! Kun lisäät jauhot ja nesteet, lisää aina nesteitä ensin ja sitten vasta jauhoja. Näin saat helpommin tasaisen taikinan ja kaikki aineet sekoittuvat paremmin keskenään.
Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 45-50 minuuttia tai kunnes kakku tikulla koittaen tuntuu kypsältä (tikkuun ei tartu enää mitään).
Anna kakun olla hetki vuo'assa ennen kuin keikautat kakun tarjoiluastialle. Irrota vuoka ja leivinpaperi varovasti.
Kakku on mehevää ja varmasti makoisaa. Kauniskin vielä. Kakun voi hyvin tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä, sillä se vain mehevöityy odottaessaan. Jos siis malttaa odotella seuraavaan päivään. Kakun kylkeen voi helposti vatkata kermavaahdon tai vaniljakastikkeen. Jäätelökin on kakun kanssa hyvää. Tai sitten voi herkutella sen ihan pelkilteen viimeistä murua myöten.
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Jogurttiletut
No pitihän se saada vielä jottain hyvvää tähän illan ratoksi. Jääkaapista löytyi jogurttia, josta pitäisi pikkuhiljaa päästä eroon ennen kuin menee pilalle. Siispä lettuja tänään. Aika ison taikinan nyt tein. Pikkusen liikaa yhden ihmisen taloudessa, mutta eiköhän nuo viimeistään huomenna mene loputkin.
Jogurtti antaa kivan happamamman maun lettuihin ja niistä tulee jotenkin täyteläisempiä. Fariinisokeri antaa kivaa makua myös. Taikinan turvotus on tärkeä vaihe, sillä paisto on paljon helpompaa, kun taikina on hyvin turvonnut.
Eikun vaan lättysunnuntaita sitten vaan!
Jogurtti antaa kivan happamamman maun lettuihin ja niistä tulee jotenkin täyteläisempiä. Fariinisokeri antaa kivaa makua myös. Taikinan turvotus on tärkeä vaihe, sillä paisto on paljon helpompaa, kun taikina on hyvin turvonnut.
Eikun vaan lättysunnuntaita sitten vaan!
Jogurttilettuset
3 kananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia
3 dl maitoa
3 tl öljyä
½ dl fariinisokeria
0,3 dl sokeria
1 ½ dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
½ tl suolaa
Riko munien rakenne, sekoita joukkoon sokerit ja kosteat aineet. Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet. Sekoita kaikki yhteen. Anna turvota puolisen tuntia.
Kaada ohuelti taikinaa paistinpannulle (käytä rasvana voita). Paista kauniin ruskeaksi molemmin puolin. Letut turpoaa hieman, joten pidä letut ohuena.
Nauti vaikka mansikkahillon ja marjojen kanssa.
Karjalanpiirakat (VL/V)
Eilen rupesi ihan hirveästi tekemään mieli karjalanpiirakoita. Oli jo aika myöhä ilta, joten siltä istumalta en hommaan ruvennut, vaan päätin heti ensitöikseni tänä aamuna paistaa pienen satsin. Onhan ne piirakat ihan tosi hyvä leivonnainen. En oikeestaan tiedä, mikä ois sen parempaa. Tuoreet, lämpimät piirakat, oj nam.
Tästä annoksesta tulee jotakuinkin 25 piirakkaa, riippuen tietysti minkä kokoisia tekee. Minä teen semmoisia aika pieniä, en nyt ihan sulhaspiirakoita, vaan vähän isompia. Jotkut tekee isoja, jotkut pieniä. Jokainen mallillaan.
Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut oppia tämän leivonnaisen teon jo lapsuudessa. Kotona paistettiin piirakoita muutaman kerran vuodessa, lähinnä jouluna ja juhannuksena, mutta niitä paistettiin aina kerralla sitäkin enemmän, joten rypytystä on tullu harjoiteltua ihan hyvin. Oikeestaan haastavintahan tässä hommassa on puuron keitto ja se, ettei polta puuroa pohjaan. Siinä saakin olla tarkkana. Tällä kertaa en ihme kyllä saanut kattilan pohjaa ruskeaksi.
Eli aloitetaanpa.
Tästä annoksesta tulee jotakuinkin 25 piirakkaa, riippuen tietysti minkä kokoisia tekee. Minä teen semmoisia aika pieniä, en nyt ihan sulhaspiirakoita, vaan vähän isompia. Jotkut tekee isoja, jotkut pieniä. Jokainen mallillaan.
Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut oppia tämän leivonnaisen teon jo lapsuudessa. Kotona paistettiin piirakoita muutaman kerran vuodessa, lähinnä jouluna ja juhannuksena, mutta niitä paistettiin aina kerralla sitäkin enemmän, joten rypytystä on tullu harjoiteltua ihan hyvin. Oikeestaan haastavintahan tässä hommassa on puuron keitto ja se, ettei polta puuroa pohjaan. Siinä saakin olla tarkkana. Tällä kertaa en ihme kyllä saanut kattilan pohjaa ruskeaksi.
Eli aloitetaanpa.
Karjalanpiirakat
(25 kpl)
Puurotäyte
5 dl vettä
30 g vähälaktoosista voita/maidotonta margariinia
2 dl puuroriisiä
8-10 dl vähälaktoosista täysmaitoa/kasvimaitoa
2 tl suolaa
Kiehauta vesi ja voi kattilassa (suosittelen pinnoitettua kattilaa tähän hommaan). Lisää riisit ja anna kiehua, kunnes neste on imeytynyt riiseihin. Lisää maitoa vähän kerrallaan ja anna kiehahtaa aina lisäysten välissä. Maidon määrää voi säädellä, mutta älä tee liian löysää puuroa. Muista, että puuro paksuuntuu jäähtyessään. Mausta suolalla ja tarkista maku. Karjalaisittain suolaa saa olla aika reilusti. Jäähdytä hyvin.
Kuoritaikina
2 dl kylmää vettä
1 ½ tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
n. 2 dl vehnäjauhoja
Sekoita suolalla maustettuun veteen jauhot ja vaivaa kiinteäksi palloksi. Oikean vahvuinen taikina ei enää tartu sormiin. Katso sopiva jauhojen määrä, ihan välttämättä et kaikkia jauhoja tarvitse. Kiepsauta taikinapallo muoviin ja anna levätä puuron jäähtymisen ajan.
Sitten taikina ajellaan kuoriksi. Aloita kaulaamalla taikina ohueksi levyksi (3 mm) hyvin ruisjauhotetulla pöydällä. Ota pienellä (6-7 cm) rengasmuotilla tai vaikkapa juomalasilla pieniä kakkaroita ja laita ne muovin alle. Ripottele ruisjauhoja väliin, jos pinoat niitä päällekkäin. Seuraavaksi ajellaan kakkaroista ohuet kuoret. Piirakkapulikka on tässä paras työväline, koska sillä saa kuoren hyvin pyörimään pöydällä. Jälleen on tärkeää pöydän jauhotus, ettei kuoritaikina tartu pöytään ja niin ollen kuoret repeile. Ajele kerrallaan kolme kuorta (etteivät kuivu) ja levitä niille 1 rkl puuroa, jonka tasoittelet vaikka veteen kastetulla veitsellä. Jätä reunoille tilaa, että saat käännettyä piirakaksi.
Sitten päästään rypyttämään. Tämä onkin hauskin osa. Käännä sivut puuron päälle. Rypytä etusormilla "tökkimällä" kuori kiinni niin, että keskelle jää näkymään puuroa.
Aseta piirakat ruisjauhotetulle pellille. Leivinpaperia ei kannata käyttää, sillä se syttyy herkästi palamaan kuumassa uunissa. Piirakat voi asetella ihan kylki kylkeen, koska ne eivät kohoa uunissa.
Paista 275 asteisessa uunissa noin 13-15 minuuttia tai kunnes ovat kypsän näköisiä. Aika vaihtelee vähän uunin tehosta riippuen.
Upota piirakat heti paiston jälkeen voi-maitoseokseen (50 g voita/ 2 dl maitoa) ja pinoa piirakat esimerkiksi uunivuokaan. Peitä liinalla, että piirakat vähän pehmenee. Tai sitten syö rapsakkana ja kuumana. Munavoi kuuluu olennaisesti piirakoihin, joten jos sellaisesta tykkää, niin sen kanssa näitä syödään.
Jos haluat pakastaa piirakoita, suosittelen jättämään voitelun pois ja pakastamaan piirakat sellaisenaan. Sulatuksen jälkeen voi sitten sutia voisulalla. Raakapakastuskin onnistuu, jos pakastimessa on tilaa. Tällöin tee piirakat paistoa vaille valmiiksi ja laita pellillä (tai jonkin levyn päällä) pakastimeen. Kun piirakat ovat pakastuneet, ne voi vaikka pussittaa. Raakapakastetut piirakat paistetaan jäisinä 275 asteessa, kunnes ovat kypsiä.
Piirakat onnistuvat myös vegaanisena/maidottomana, kun käyttää jotain kasvimaitoa lehmänmaidon sijaan ja margariinia voin sijaan. Joskus olen tehnyt riisimaidosta ihan perinteisellä tavalla, siitä tuli aika hyviä. Toiset tekee puuron ensin veteen ja lisää sitten kaura-/soijakerman puuronkeiton loppuvaiheessa. Kumpikin tapa on ihan yhtä hyvä.
lauantai 10. lokakuuta 2015
Kukkakaali-porkkanasosekeitto (V)
Mikäpä ois sen parempaa kylmänä syyspäivänä kuin lämmin keitto. Nyt on menossa "syö kaapit tyhjäksi"-viikko, joten kaappien nurkat kolutaan ennen kuin mennään kauppaan. Jääkaapin vihanneslokerosta löytyi nahistuneita porkkanoita, peruna, kukkakaali ja sipulia. Niistäpä sitten keittoa vääntämään. Keitosta tuli tällä kertaa jopa vegaaninen, sillä jääkaappiin oli jääny lojumaan myös kaurakermapurkki. Jotta en minä ihan vannoutunut lihaani vielä olekaan ;)
Kukkakaali-porkkanasosekeitto
1 peruna
1 sipuli
5 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 kasvisliemikuutio
7 dl vettä
loraus kaurakermaa
mustapippuria
(suolaa)
Kuori ja paloittele peruna, sipuli ja porkkanat. Kuullota hetki kattilan pohjalla öljyssä. Heitä vesi ja kasvisliemikuutio kattilaan ja anna kasvisten kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää paloiteltu kukkakaali (kukkakaalien ei tarvitse peittyä veteen, sillä ne höyryttyvät kyllä kypsiksi) ja anna kiehua, kunnes perunat ja porkkanat ovat täysin kypsiä. Kaada keitinvesi talteen ja soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lisää keitinvettä niin, että saat haluamasi paksuuden keittoon. Lisää vielä kaurakerma ja mausta mieleiseksesi. Kiehauta.
Tarjoa esimerkiksi paahdettujen auringonkukansiemenien kanssa (tai jos vegaanisuus ei ole ehto, niin vaikka raejuusto sopii hyvin tämän keiton kanssa).
maanantai 5. lokakuuta 2015
Vatruskat
Tänään koulussa yksi porukka teki vatruskoita. No, minähän siitä intouduin ja päätin kotona tehdä kanssa. Siispä tsekkasin kaapista mitä löytyy ja paistopuuhiin. Tällä kertaa tein perunataikinan ihan sellaisesta valmiista muusijauheesta. Mummon muusia tais tällä kertaa olla. Olin laiska enkä jaksanut lähteä kaupasta perunoita kantamaan, joten valmismuusilla mentiin tällä kertaa. Eipä sillä, ihan hyviä tuli näistäkin.
Vatruskat ovat perinteinen pohjoiskarjalainen leivonnainen. Itseasiassa taitavat alunperin olla ilomantsilaisia, mistä sitten ovat levinneet pitkin Pohjois-Karjalaa. Muistan, kun mummolassa oli näitä silloin, kun oltiin pieniä. Lapsuuden makuja siis. Perinteisesti taikina tehdään kuorineen keitetystä, lämpimänä kuoritusta ja jauhetusta perunasta, kananmunasta ja vehnäjauhosta. Minä tosiaan vähän oioin tänään. Täytteenä on ihan vain keitetty puuroriisi. Vatruskat ovat suht nopeita tehdä eivätkä ollenkaan isotöisiä, vaikka siltä saattaakin äkkiseltään tuntua. Taikina on nopea sekoittaa, jahka vain perunat ovat kypsät ja täyteriisikin kiehuu siinä samalla. Valmiit vatruskat voidellaan voisulalla ja nautitaan munavoin kanssa. Nannaa.
Vatruskat ovat perinteinen pohjoiskarjalainen leivonnainen. Itseasiassa taitavat alunperin olla ilomantsilaisia, mistä sitten ovat levinneet pitkin Pohjois-Karjalaa. Muistan, kun mummolassa oli näitä silloin, kun oltiin pieniä. Lapsuuden makuja siis. Perinteisesti taikina tehdään kuorineen keitetystä, lämpimänä kuoritusta ja jauhetusta perunasta, kananmunasta ja vehnäjauhosta. Minä tosiaan vähän oioin tänään. Täytteenä on ihan vain keitetty puuroriisi. Vatruskat ovat suht nopeita tehdä eivätkä ollenkaan isotöisiä, vaikka siltä saattaakin äkkiseltään tuntua. Taikina on nopea sekoittaa, jahka vain perunat ovat kypsät ja täyteriisikin kiehuu siinä samalla. Valmiit vatruskat voidellaan voisulalla ja nautitaan munavoin kanssa. Nannaa.
Vatruskat
30 kpl
2 pss perunamuusiaineksia (esim. Mummon muusi)
5 dl vettä
voita
Kiehauta vesi ja vatkaa muusiainekset joukkoon. Lisää voi ja anna tasaantua ja jäähtyä.
***
2 dl puuroriisiä
5 dl vettä
suolaa
25 g voita
Keitä puuroriisi kypsäksi, mausta voilla ja jäähdytä.
***
Ota sitten perunamuusi ja sekoita siihen
2 kananmunaa
1-2 dl vehnäjauhoja (niin, että taikina on helppo käsitellä)
1 tl suolaa
***
Kaada taikina hyvin jauhotetulle pöydälle, jaa kahtia ja muotoile tangoiksi. Jaa tangot 15 palaan kumpainenkin. Läpyttele jauhotetuin käsin kakkaroiksi, noin 3 mm paksuisiksi.
Lusikoi noin 1 rkl riisitäytettä kakkaran toiselle reunalle, taita puolikuuksi ja painele reunat napakasti kiinni. Nosta pellille leivinpaperin päälle.
Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes vatruskoiden pinta on rusehtavan täplikäs.
Voitele voisulalla.
***
Nauti munavoin kanssa.
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Gluteeniton hedelmätäytekakku (G, VL)
Huomentapäivää! Tänään juhlitaan 94-vuotiasta isoäitiäni, joten minulla oli suuri ilo ja kunnia tehdä kahville kakku. Perinteinen täytekakku oli tilauksessa, joten semmoinenpa sitten tuli. Tällä kertaa kakkuun päätyi hedelmiä, ainaisen mustikan sijaan.
Gluteeniton hedelmätäytekakku
Pohja:
305 g kananmunaa
214 g sokeria
214 g perunajauhoa
(1 tl leivinjauhetta)
Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Siivilöi perunajauhot (ja leivinjauhe) joukkoon ja nostele nuolijalla sekaisin.
Kaada taikina irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm), jonka pohjalle olet pingottanut leivinpaperin ja jonka reunat olet voidellut ja leivittänyt gluteenittomilla korppujauhoilla.
Paita 175 asteessa 40-50 minuuttia tai kunnes tikulla kokeillessa, mitään ei tartu enää tikkuun. Peitä kakku leivinpaperilla paiston aikana, jos pinta alkaa tummua liikaa. Kumoa kakku paiston jälkeen ritilän päälle. Anna jäähtyä.
Pohja kannattaa paistaa jo täyttöä edeltävänä päivänä, niin sitä on helpompi käsitellä.
***
Täyttäminen:
1 tlk säilykeaprikoosia
1 pss vaniljakastikeaineksia (esim. Blå Band)
2 ½ dl maitoa
2 dl Flora Vispiä
2 kiiviä
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Ole varovainen, sillä perunajauhoista tehty pohja on hauraampi kuin vehnäjauhoista tehty.
Valuta ja soseuta aprikoosit (ota liemi talteen kostutusta varten!). Kuori ja viipaloi kiivit.
Valmista vaniljakreemi vatkaamalla vaniljakastikeainekset maitoon ja anna paksuuntua jääkaapissa hetken (n. 10 min).
Vatkaa Flora Vispi kuohkeaksi vaahdoksi, mausta halutessasi sokerilla.
Nosta päällimmäinen pohjalevy kelmulla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Kostuta vedellä laimennetulla aprikoosiliemellä huolellisesti.
Levitä aprikoosisosetta reilusti pohjalle, jonka jälkeen levitä kermavaahtoa reilusti soseen päälle.
Nosta keskimmäinen pohjalevy vuokaan. Kostuta taas huolellisesti.
Levitä vaniljakreemi pohjan päälle. Asettele kiiviviipaleet tasaisesti kreemin päälle. Levitä taas loput kermavaahdosta kiivien päälle.
Nosta pohjalevy kakun päälle. Kostuta (mutta älä niin reilusti).
Kelmuta kakku ja nosta vuoka jääkaappiin yön yli.
***
Koristelu:
2 dl Flora Vispiä
Säilykepersikoita
Kiiviä
Säilykemandariineja
Viinirypäleitä
Säilykekirsikoita
Hyytelösokeria
Vatkaa Vispi kuohkeaksi vaahdoksi.
Valuta ja viipaloi hedelmät sopiviksi.
Kumoa kakku vuoasta tarjoilualustalle.
Levitä kermaa koko kakun päälle ja tasoita lastalla.
Pursota tai lapa lusikalla kasa kermaa keskelle kakkua.
Ryhdy asettelemaan hedelmiä mielesi mukaan. Kermakeon päältä on helppo aloittaa esimerkiksi persikkaviipaleilla tekemään spiraalia. Keon ansiosta kakkuun saa kokoa ja näköä. Asettele hedelmät koko kakun päälle, mutta jätä reunoille tilaa pursotuksia varten.
Valmista sitten kiille hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä jäähtynyt kiille hedelmien päälle.
Pursotukseen tarvitset noin 4-5 dl kermaa. Itse käytin tässäkin Flora Vispiä, jonka sekaan heitin Blå Bandin vanhanajan vaniljakastikeainesta. Suhde tässä on 1 rkl/2,5 dl.
Pursota mielesi mukaan.
Minä ripottelin vielä pursotusten päälle hieman mantelirouhetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































