sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Auringonkukansiemenjuusto

Kyllä vaan, päätin kokeilla vegaanisen juuston tekemistä. Itseasiassa jo eilen sekoitin mantelijuustomassan ja tänä aamuna sen paistoin, mutta se kuivi kasaan uunissa ja sain aikaiseksi vain kuivan kökön. Siitä pillastuneena kaivelin kaappeja ja muistin joskus nähneeni netissä auringonkukkajuuston ohjeen. En sitä sitten siihen hätään löytänyt enää, vaan päätin kokeilla ihan omasta päästä loihtia jonkunmoisen juustonkökkäreen.

Hommaan tarvitaan siis


  • auringonkukansiemeniä
  • kurpitsansiemeniä
  • sitruunamehua
  • valkosipulia
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • vettä
  • harsokangasta
  • siivilä
  • paino
  • kaksi kulhoa
  • tehosekoitin


Auringonkukansiemenjuusto




1 ½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
40 ml sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä hakattuna
2 rkl oliiviöljyä
1 ½ dl vettä
3 tl suolaa

Jauha siemenet tehosekoittimella hienoksi jauheeksi. Sekoita kulhossa kaikki ainekset sekaisin.

Laita siivilä toisen kulhon päälle ja viritä harsokangas sen päälle. Kaada massa harsolle ja sido harso kumilenkillä tiukasti. Aseta päälle jokin paino ja laita viritelmä jääkaappiin kahdeksaksi tunniksi.

Poista harso ja aseta juusto uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 180 asteessa 30 minuuttia. Anna hetken jäähtyä ja nauti vaikka patongin päällä.


Rakenne juustossa on jännä. Se on päältä rapea ja kauniin kullankeltainen (ja näyttää vähän leivältä), mutta sisältä pehmeä, vähän semmoinen tuorejuustomainen.



Se sopii hyvin levitettäväksi leivän päälle ja voisipa se mennä juustotarjottimellakin vallan mainiosti keksien seurana. Kokeilu kannatti, lopputulos oli ihan kiitettävä. Vielä toki täydellisyyteen on matkaa, mutta enköhän minä jonain päivänä onnistu vieläkin paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti