torstai 12. maaliskuuta 2015

Naama näkkärillä

Koska a) teki mieli jotain muuta kuin ruisleipää ja b) eilen kaappeja siivotessani löysin pussinpohjia, jotka täytyi käyttää, päätin tehdä taas näkkäriä. Oon pyrkiny nyt tyhjentämään (säästösyistä) kuiva-ainekaappini sisältöä huolellisesti, ettei ensinnäkään jää mitään pilaantumaan ja toisekseen on kiva inspiroitua aina uudelleen, kun miettii mitähän mistäkin tekisi.

Yhdistin tässä reseptissä manteli- ja maissijauhot. Aika hyvää tuli, vaikka itse sanonkin. Muuten ohje on oikein perinteinen siemennäkkärin ohje. Auringonkukansiemeniä ei ollut, joten päädyin käyttämään pellavan- ja seesaminsiemeniä. Vasta taikinan leviteltyäni pellille muistin, että olisi kaapissa ollut myös hasselpähkinöitä, jotka varmasti oisivat käyneet tähän hyvin rouhittuna. Mutta tämmöstä tällä kertaa.


Mantelinen maissinäkkäri




1 dl maissijauhoja
1 ½ dl mantelijauhoja
1 ½ dl siemeniä
(½ dl hasselpähkinärouhetta)
2 ½ dl kiehuvaa vettä
½ dl oliiviöljyä
suolaa
siemeniä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää kiehuva vesi ja öljy ja sekoita huolellisesti tasaiseksi. 

Levitä taikina (kumihanska tai esimerkiksi pakastepussi käden suojana) tasaisesti, ohueksi levyksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Voit halutessasi jakaa veitsellä viilloin levyn sopiviksi annospaloiksi, niin näkkärin leikkaaminen onnistuu siistimmin. 

Ripottele päälle pieni määrä suolaa ja siemeniä. 

Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.

Nauti esimerkiksi hummuksen kanssa tai viipaloi päälle avokadoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti