perjantai 20. helmikuuta 2015

Mantelinen näkkileipä

Jaa, aattelin kokeilla vegaanisen siemennäkkärin tekoa epävegaanisen kananmunallisen sijaan, mutta kaapista ei löytynyt esimerkiksi maissijauhoa. Siispä improvisoimaan ja kaivelin kaapin perukoilta mantelijauhopussin. Sekaan heitin sesamin- ja auringonkukansiemeniä, kun ei siihen hätään muutakaan löytynyt.

Näkkärin uuniin saatuani kipaisin kauppaan ja hain maissijauhoja, ihan vain paistaakseni vertailukohdaksi toisen version. Tässä nyt molemmat versiot, päätelkää kumpi on syötävää.

Mantelinen näkkäri



2 ½ dl mantelijauhoja
½ dl isoja kaurahiutaleita
0,75 dl auringonkukansiemeniä
0,75 dl seesaminsiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
2,5 dl kiehuvaa vettä
½ dl oliiviöljyä
suolaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille esimerkiksi kumihanskalla tai pakastepussilla suojatulla kädellä. Näin levittäminen on helpompaa ja saat varmasti tasaisen ja tarpeeksi ohuen lopputuloksen. Paista 175 asteessa noin 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen syömistä. Halutessasi voit jakaa levyn sopivankokoisiksi paloiksi ennen uuniin laittoa, sillä lailla saa vähän siistimpiä paloja aikaiseksi.


Näkkäri maissijauholla syntyy muuten samoin, mutta korvaa mantelijauhot 2 dl:lla maissijauhoja. Huom! Ei maissitärkkelystä, vaan maissijauhoa. Jätin tässä myös kaurahiutaleet pois ihan vain kokeilumielessä ja hyvää tuli niinkin.

Siemenien lisäksi tai sijasta voi näkkäriin käyttää esimerkiksi pähkinöitä rouhittuna. Silleenkin tulee aika hyvää. Nyt ei kun herkuttelemaan, näkkärin päälle vähän valkosipulihummusta ja a'vot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti